
KAINUUN MUISTILUOTSI
Osa-hanke 1: MUISTIVYYHTI
Hankkeen tavoitteena on kehittää muistihäiriö- ja dementiatyötä Kainuussa. Lisäksi toiminnalla on merkitystä muistihäiriöiden ennaltaehkäisyssä. Hankkeen toiminnalla pyritään vaikuttamaan parantavasti muistihäiriöisten ja dementoituvien sekä heidän perheidensä elämänlaatuun vaikuttaviin tekijöihin koko Kainuun alueella. Hanke osallistuu myös muistihäiriö- ja dementiatyön tutkimukseen.
Toimenpiteet:
- kainuulaisten muistineuvoloiden/muistihoitajien tukitoiminta
- muistihäiriö - ja dementiatyön koulutus- ja kehittämispolkutoiminta
- muistihäiriöisten alkutestaus - ja haastattelutoiminta sekä dementoituvien sekä hänen omaistensa ohjaus- ja neuvontatoiminta
Lisätietoja: Muistikuntoutusvastaava Lea Torvinen, 040 520 7642,
kainuun.muistiluotsi(at)kajaani.net
Osa-hanke 2. ARJEN APUTUPA MUISTISAIRAILLE
Hankkeen tavoitteena on pidentää dementoituvan kotona selviytymistä tukemalla sairastuneen toimintakykyä ja tarjoamalla omaiselle kanavan purkaa dementoivan sairauden aiheuttamia tuntemuksia ja stressiä. Tavoitteena on myös dementoituvan ja hänen omaisensa/läheisensä kuntoutuminen, kunnossa pysyminen ja sen hetkisen elämäntilanteen hyväksyminen sekä siihen sopeutuminen.
Toimenpiteet:
- Kuntouttava, tarpeenmukainen aputupatoiminta (sairastuneen voi tuoda muutamaksi tunniksi omaisen asioinnin tai levon ajaksi)
- Muistihäiriöisten naisten vertaisryhmätoiminta
- Aivojumpparyhmätoiminta
- Omaishoitajaryhmätoiminta (KANAVA)
- Muistikuntoutusryhmätoiminta (MUISKU) pariskunnille tai kiinteässä hoivasuhteessa oleville, joista toisella on dementoiva sairaus
- Loma- ja kurssitoiminta
Lisätietoja;
vertaistoiminnan ohjaaja Eija Määttä,
p. 040 835 1660
verto.muistiyhdistys(at)kajaani.net
Osa-hanke 3;KaVeRi-vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke
KaVeRi-vapaaehtoistoiminnan hankkeen tarkoituksena on tukeamuistisairaiden ja heidän läheistensä mielekään sekä elämänmakuisen arjen toteutumista. Hankkeessa luodaan vapaaehtoistoiminnan malli Kainuuseen ja Pohjois-Suomeen muistisairautta sairastavien tueksi ja innostetaan kansalaisia vapaaehtoistyöhön. Tavoitteena on myös vahvistaa yhteistyötä alueen muiden vapaaehtoistoimintaa järjestävien tahojen kanssa.
KaVeRi- vapaaehtoistoimijoita haetaan ja tarjotaan;
KaVeRiksi muistisairaalle,omaiselle, kerhotoimintaan sekä järjestötyöhön.
Lisätietoja KaVeRi-koulutuksesta ja toiminnasta
KaVeRi- toiminnan ohjaaja Piia Tuhkanen
p. 040 189 6831
kaveri.muistiyhdistys(at)kajaani.net
Lisätietoja:
Muistikuntoutusvastaava Lea Torvinen, 040 520 7642
Vertaistoiminnan ohjaaja Eija Määttä, 040 835 1660
KaVeRi-toiminnan ohjaaja Piia Tuhkanen, 040 189 6831
Kauppakatu 36 A 4, 87100 Kajaani
http://www.kainuunmuistiyhdistys.net