Tutkimustoiminta

Yhteiskunnalle kallein on diagnosoimaton muistisairautta sairastava potilas ja toiseksi kallein on diagnosoitu mutta hoitamaton potilas. Sairastuneiden lukumäärän kasvaessa myös potilaiden tutkimus- ja kuntoutustoiminnan merkitys kasvaa.

Tarve uusien hoitomallien kehittämiseksi on ilmeinen ja erityisesti se on koskenut Pyhäjärven kaltaisia muuttotappiokuntia. Suomen Dementiayhdistys ry:llä on ollut vuosien varrella runsaasti tieteellistä tutkimustoimintaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Tutkimustoiminnalla on kartoitettu dementian esiintyvyyttä alueella ja kehitetty dementiahoitomalleja Nivala- Haapajärven ja Siikalatvan seutukuntien alueella. Parhaillaan ollaan mukana muistisairauksien etiologia- ja perinnöllisyystutkimuksessa.

Tanssiliikkeen vaikutusta dementoituvien kuntoutuksessa on myös tutkittu. Tutkimusten perusteella käynnistyi syksyllä 2008 Tanssi ja liike työvälineenä pilottikoulutus Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston ja Pyhäjärven Tanssi ry:n toimesta. Koulutuksen avulla ikääntyvien sekä muistihäiriöisten kanssa työskentelevät pystyvät toteuttamaan ennaltaehkäisevää ja toimintakykyä ylläpitävää, palauttavaa ja kuntouttavaa toimintaa.
Lisätiedot